Referenssit

Asiakkaiden kokemuksia

Työt suoritettiin aikataulussa, mahtavalla ammattitaidolla ja huikeella asenteella. Työntekijämme tuumasi minulle, että tällaisia töihin meille omiksi työntekijöiksi Hämeenlinnan kaupungille!

- Riitta Kalliokoski, Hämeenlinnan kaupunginpuutarhuri

Olen ollut erittäin tyytyväinen puiden kuntotutkimus-, hoito- ja kaatopalveluihin. Työt otetaan ripeästi hoitoon ja hoidetaan ammattitaidolla kuntoon. Suosittelen lämpimästi!

- Tuuli Klemetti, Viherkehä Oy

Viime vuoden tammikuussa Uudenmaan arboristit kävivät kaatamassa viisi vanhaa huonokuntoista koivua omakotitalotontilta. Hilla kävi arvioimassa puiden kunnon. Niissä kaikissa oli pahanlaatuisia kääpiä, joiden takia ne oli syytä kaataa ettei viereiselle rakennuksille käy huonosti. Kaadot olivat meille liian vaativia, joten ne oli paras jättää ammattilaisten huoleksi. Työtuntiarvio oli 4+4 tuntia, joka piti täysin paikkansa. Puut kaadettiin haluttuun suuntaan, karsittiin ja pätkittiin. Kiitos ammattimaisesta työstä.

- Heikki Lehtonen

Meidän kuusiaita kasvoi niin korkeaksi, että oli hankalaa leikata se kotikonstein. Niinpä tilasin kuusiaidan leikkuun Uudenmaan arboristeilta joululahjaksi miehelleni, ja sain hienon lahjakortin. Kuusiaidasta tuli meistä molemmista hieno. Suosittelen Uudenmaan arboristien palveluja mielelläni ja vinkkaan, että kuusiaidan leikkauspalvelu on hyvä ja tarpeellinen lahja kenelle tahansa kuusiaidan omistajalle.​

- Terhi Wernundsen

Uudenmaan arboristit leikkasivat meidän melko korkeat kuusiaidat tänäkin keväänä. Leikkuun jälkeen kuusiaidat ovat todella tasaiset ja hyvinvoivan näköiset. Uudenmaan arboristien työn jälkeen voi aina luottaa.

- Kirsi Pakarinen