Puun poisto
Puun poisto on tarpeen silloin, kun puu on huonokuntoinen, vaarallinen tai kasvaa haitallisesti rakennusten, sähkölinjojen tai kulkuväylien läheisyydessä. Ennen kaatoa arvioimme puun kunnon, ympäristön ja mahdolliset riskitekijät. Käytämme tilanteeseen parhaiten sopivaa kaatomenetelmää: perinteistä kaatoa, jos tilaa on riittävästi, tai kiipeilytekniikoita ja nostokalustoa, jos tila on rajallinen.
Hallittu kaato vaatii tarkkaa suunnittelua ja oikeanlaiset varotoimet, jotta ympäristö säilyy vahingoittumattomana. Palveluumme kuuluu myös oksien ja rungon poisvienti sekä kannonjyrsintä, jos asiakas niin toivoo. Turvallisuus ja huolellisuus ovat meille ensisijaisen tärkeitä jokaisessa kaatotyössä.
Onko puun kaato ajankohtaista? Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!
Viime vuoden tammikuussa Uudenmaan arboristit kävivät kaatamassa viisi vanhaa huonokuntoista koivua omakotitalotontilta. Hilla kävi arvioimassa puiden kunnon. Niissä kaikissa oli pahanlaatuisia kääpiä, joiden takia ne oli syytä kaataa ettei viereiselle rakennuksille käy huonosti. Kaadot olivat meille liian vaativia, joten ne oli paras jättää ammattilaisten huoleksi. Työtuntiarvio oli 4+4 tuntia, joka piti täysin paikkansa. Puut kaadettiin haluttuun suuntaan, karsittiin ja pätkittiin. Kiitos ammattimaisesta työstä.
- Heikki Lehtonen
Mökillä 2 haastavaa puuta kaadettiin hallitusti ja suunnitellusti. Erinomaista palvelua. Suosittelen.
- Pekka Kreander
Miksi valita Uudenmaan Arboristit?
✅ Vuosien kokemus – meillä on vankka ammattitaito ja alan parhaat työmenetelmät.
✅ Avaimet käteen -palvelu – Kaikki puunhoitoon liittyvät palvelut yhdestä paikasta.
✅ Turvallisuus ja vastuullisuus – Noudatamme alan parhaita käytäntöjä ja huolehdimme työturvallisuudesta.
✅ Kokonaisvaltainen palvelu – Arvioimme, hoidamme ja kaadamme sekä huolehdimme jätteiden poisviennistä.
✅ Paikallinen asiantuntija – Toimimme Uudenmaan alueella ja tunnemme paikalliset olosuhteet.